Halusin hakea sosiaali-ja terveysalalle, koska työnteko ihmisten parissa kiinnostaa minua ja haluan auttaa ihmisiä. Minulla ei ollut edes muita vaihtoehtoja kun yhteishaussa hain, kaikki 5 paikkaa olivat sote alaa. Ykkösenä oli tottakai diakoniaopisto. Äitini on myös lähihoitaja, mutta hän ei vaikuttanut millään tapaa valintaani, sillä hän on vanhuspuolella, ja itse haluan lasten ja nuorten pariin. Haluan lasten ja nuorten alalle, koska lapset ja nuoret ovat suomen tulevaisuus ja heitä kuuluu avustaa. Erityisesti lastensuojelun asiakkaana olevat sijoitetut lapset kiinnostaa.
Lähihoitajan työtä olen nähnyt koko elämäni, kiitos äitini. Eli en ole mitään uutta työssä huomannut, vielä. Haasteita on todella varmasti työn henkinen työ, sillä ollaan työssä ihmistenkanssa, jotka syystä tai toisesta ovat tilanteessa jossa tarvitsee ammattilaisen apua. Toiset voivat olla hyvinkin huonossa jamassa. Mahdollisuudet ovat ehdottomasti se että saa auttaa, olla jonkun arjen sankari ihan vain tekemällä sitä mitä rakastaa.
Ensimmäiseltä vuodelta odotan paljon työssäopiimista, sillä minä pidän enemmän konkreettisesta tekemisestä kuin kirjan lukemisesta. En pelkää oikeastaan mitään tällä osa-alueella, menen innolla kohti uusia haasteita!
Tämän ammatillisen blogin perustaminen herättää ristiriitaisia tunnelmia minussa. Toisaalta ymmärrän tämän idean, mutta toisaalta en. Blogissani haluan keskittyä juuri siihen ammatillisuuteen, ja kertoa työharjoittelusta jne.
Meijän ryhmä on mun mielestä paras! Toki löytyy tapauksia joista en pidä, mutta nehän voi ottaa vain haasteena; en mä työpaikallakaan voi valita työkavereita. Ekat kouluviikot on menny ihan ok, oon tykänny.
